Korjaamme vian myös paikan päällä

045 671 9789

Soita ja kysy lisää!

traktorihuolto

METTISEN TRAKTORIHUOLTO TEKEE TYÖKONEELLE IHMEITÄ ORIMATTILASSA

Maaseututekniikka Mettisen erikoisalaa on erilaisten maataloustyökoneiden kuten traktoreiden, puimureiden ja muiden maatilalla käytettävien koneiden korjaukset ja huollot. Jotta säästyisit toisinaan suuritöisiltä ja kalliilta korjausurakoilta, kannattaa tuoda maatalouskone säännöllisesti huoltoon. Meiltä muun muassa traktorihuolto ja leikkuupuimureiden tarkastukset toivomassasi paikassa ja haluamassasi aikataulussa Orimattilassa ja muualla Päijät-Hämeessä.

Mestareiden merkkihuolto

Maaseututekniikka Mettisen työmiehet tuntevat traktorit ja muut työkoneet läpikotaisin. Lisäksi meillä kuitenkin korjataan muutkin maatalouskoneet.


Valikoimiimme kuuluvat lisäksi laadukkaat Valvolinen öljyt, voiteluaineet ja rasvat. Valvoline on yksi maailman johtavista voiteluaineiden valmistajista, eikä suotta. Sen tuotteet ovat vuosien kokemuksen aikana osoittautuneet kuuluvansa markkinoiden ehdottomaan eliittiin.

Missä haluaisit koneesi korjattavan?

Maaseututekniinna Mettisen kaikki tekeminen lähtee siitä, että asiakasta palvellaan mahdollisimman hyvin. Tyytyväinen asiakas on myös meidän etujemme mukaista. Siksi ammattitaitoiset korjaajamme voivat tulla tekemään huoltotyön myös maatilalle, jolloin säästyt maatalouskoneen turhalta liikuttelulta.

Kysy lisää tai pyydä tarjous Orimattilan toimipisteestämme - autamme mielellämme!

Yhteydenottolomake

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

Maaseututekniikka Mettinen Oy
Eerolantie 65
16200 ARTJÄRVI

Y-tunnus: 2497586-5
Puh: +358456719789

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

Maaseututekniikka Mettinen Oy:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

Yhteystiedot

Maaseututekniikka Mettinen Oy

Eerolantie 65

16200 ARTJÄRVI

045 671 9789

posti@maatalouskonehuolto.net

www.maatalouskonehuolto.net